Siis tänne tarinoita

Savuklaaniiiiiiiiii


Tuhkatassu käveli partiossa mestarinsa Saarnisydämen kanssa. Oli aurinkoista. Tuhkatassu nuuhki ilmaa. Hiirenkorva on tulossa! Tuhkatassu tajusi. Tuoksui eriltä, ja puissa ei ollut enää paljoakaan lunta. He menivät Kuuraklaanin rajalle. Tässä kohdassa kotoisa sekametsä vaihtui vetiseen suohon. Mitä!? Miten!? Ne kapiset karvapallot olivat taas kerran metsästäneet heidän riistaansa! "Saarnisydän! Löysin kanin karvaa ja verta! Ja Kuuraklaanin hajua!" Tuhkatassu huudahti Saarnisydämelle. "Ihan tuoretta sellaista!" Saarnisydän juoksi nopeasti hänen luokseen. Tuhkatassu kurkisti pensaaseen, ja mitä se takana hän näkikään. Kaksi Kuuraklaanilaista syömässä kania! Ja vielä Savuklaanin puolella! Hän ja Saarnisydän hiipivät sinne. Saarnisydän ulvaisi varoitushuudon. Kaksi soturia katsahtivat äkkiä toisiinsa, nousivat seisomaan ja paljastivat kyntensä. "Hah! Ettekö tosiaan huomanneet, että olemme merkinneet rajan uudestaan?" Toinen sotureista sanoi. Tuhkatassu tunnisti äänen Varissydämen ääneksi. Ai? Tunnenkin heidät molemmat, hän tajusi. Toinen, tummanharmaa kolli oli Varissydän, ja kullankeltainen kolli Tuomihammas. Tuomihammas oli ollut ihan mukava kokoontumisissa, hän muisteli. Nyt he seisoivat vastakkain, hampaat irvessä ja kynnet esillä. Saarnisydän ulvaisi taistelun merkiksi. Hän hyppäsi pienen kollin, Varissydämen niskaan, ja repi tästä karvaa. Varissydän heitti Tuhkatassun maahan, ja raapaisi tätä ilkeästi lapaan. Tuhkatassu parkaisi, mutta sai otteen kollin jalasta, ja raapi tätä jalkaan. Hän onnistui kerran vielä raapaisemaan tätä korvaan. Tuosta jää varmasti lovi, hän tuumi Varissydämen korvaan katsoen tyytyväinen ilme kasvoillaan. Saarnisydän oli saanut vain naamaan pari naarmua, ja yhden haavan kylkeen. Saarnisydämen haava ei onnekdi ollut mikään hirvittävän syvä. He olivat voittaneet tämän erän, mutta muisti Tuomihampaan varoituksen. He lähtivät leiriä kohti äänettömästi, lopen uupuneina. Leirissä he menivät suoraan parantajan pesään. Tuomijuoksu jupisi jotain siitä, miten nuorten kissojen piti aina rynnätä päätä pahkaa taisteluihin. Hetken kuluttua hän tuli Tuhkatassun luokse salvaa mukanaan. Hän levitteli pistäväntuoksuiset yrtit hänen lapaansa, ja kietoi hämähäkinseittiä ympärille. Hän nukahti, eikä jaksanut välittää nälästään. Hän unessaan juoksi nummella, jota ei ollut koskaan nähnyt.


//sori, ei ihan 300 sanaa mut tuli niin kipeeks pää etten vaan pysty tekee pidempää, moikka!

Pöllönlennolle tarinasta 16 kultaista lehteä. Ei mitään virheitä ainakaan tällein hetken tarkastelulla. Paitsi että alhaalta taisi yrttien ilmoittamiset unohtua mutta merkitsen ne kumminkin klaanin sivulle. Hieno tarina, mukavaa kuvailua ja melko hyvä pituus.

Sysiklaani


Nopsatassu heräsi outoon hajuun. Ehkäpä Savuklaanilaiset olivat tulleet pyytämään apua? Ei. Ei se haissut muilta klaaneilta. Mustavalkoinen kolli lähti pesästä. Hän näki pitkän ja ison varjon, suoraansanottuna valtavan. Hän hätääntyi hieman.

"Leijonajuoksu! Nokkosaskel! Saniaistähti!" Nopsatassu huusi melkein kaikkia sotureita. Hänen mestarinsa, Leijonajuoksu, kirjava kolli tuli juosten paikalle.

"Mikä hätänä?" Leijonajuoksu kysyi. Hän nyökkäsi kohti varjoa. Leijonajuoksu meni varjoa kohti. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi iso, mustavalkoinen otus.

"Mäyrä! Varo, Nopsatassu!" Leijonajuoksu varoitti. Hän lähetti Nopsatassun hakemaan Nokkosaskelen partion. Leiri oli jäänyt suojattomaksi, kun heitä oli niin vähän. Hän juoksi Savuklaanin rajalle, sinne missä partion pitäisi olla.






Nokkosaskel johti partiota. Kaikki sujui hyvin, ja rajaa ei ollut ylitetty. Oli rauhallista, kunnes hän kuuli heitä lähestyvät käpälänaskeleet ja puuskutusta. Hän huomasi Nopsatassun mustavalkoisen turkin. Kirjava kolli haistoi pelkotuoksun melko voimakkaana.

"Mäyrähyökkäys! Leirissä! En tiedä mitä Leijonajuoksulle kuuluu, mutta on pidettävä kiirettä!" Nopsatassu kertoi hädissään. Nokkosaskel nyökkäsi. Hän lähti juosten johtamaan partiota kohti leiriä. Leiriin päästyään, hän näki haavoittuneen Leijonajuoksun. Veri virtasi kullanruskeavalkoisen kollin kyljestä. Nokkosaskelen sivulta syöksyi mäyrä. Kaikki taistelivat urheasti. Hän näki, miten pesiä myllättiin, ja soturit taistelivat. Hän ei ehtinyt edes ajatella, ennenkuin tajusi että mäyrä syöksyi taas sivulta. Äsken hän oli torjunut sen, nyt hän ei ihan onnistunut. Mäyrä raapaisi häntä todella ilkeästi lapaan. Hän huudahti kivusta, mutta näki että mäyriä oli enää yksi. Hän kuitenkin tunsi pienen ilon sisällään. Varpuslaulu hätisti mäyrän pois, joten leirissä ei ollut enää yhtään mäyrää. Ja Saniaistähti ei ollut menettänyt edes henkeä. Kukaan ei siis ehkäpä kuole! Hopeapuro juoksi Leijonajuoksun luo. Hän laittoi tämän haavaan jotain yrttiä, oletettavasti kehäkukkaa. Sitten hän kietoi siihen hämähäkinseitti siteen. Hän tuli seuraavaksi hänen luokseen. Hän laittoi vähän sitä samaa yrttiä häneen, kietoi hänellekin seittisiteen ja lähti takaisin Leijonajuoksun luo. Hän antoi tälle jonkin siemenen.





Saniaistähti lepäili pesässään. Hän oli onneksi saanut vain muutaman naarmun. Revenneen korvan. Hän ei ollut kertonut varapäällikölleen, että silloin, kun leirissä oli ollut viheryskää viime kuussa, hän oli menettänyt hengen. Hänellä siis oli enää kaksi henkeä. Mutta klaanin tilanne oli huono. Pentuja ei ollut syntynyt yli kuuteen kuuhun. Ja vaikka syntyisikin, heillä ei ollut tarpeeksi kissoja, jotka voisivat toimia mestareina. Heidän piti vain koittaa selviytyä. Mitä jos Leijonajuoksu kuoleekin havaan? Häntä puistatti ajatella poikansa kuolemaa. Hän oli menettänyt jo Lehtimyrskyn, ja Sammakkopennun, joka oli kuollut vain kaksi auringonnousua vanhana johonkin sairauteen, mikä hänellä oli ollut syntymästään. Sammakkopennun vaaleanruskea raidallinen turkki oli ikuisesti hänen mielessään. Kolli ei unohtuisi häneltä koskaan. Niin kuin ei Lehtimyrskykään.




Leijonajuoksu oli ollut parantajan pesässä nyt jo kolme auringonnousua. Hän ei toivon mukaan kuolisi. Häntä kuitenkin puistatti jopa kuoleman ajattelu. Mutta enemmän hän mietti sitä, miten Nopsatassun koulutus oli sujunut. Kullanruskea kolli makasi sammalilla. Hän olisi tahtonut metsästää. Uusia pentuja ei vain syntynyt, ja klaani oli pieni. Nokkosaskel oli ainut jolla oli kumppani, ja he eivät olleet vielä saanut pentuja. Hänen mielessään pyöri kamalat ajatukset. Jos joku klaani häätäisi heidät? Jos käy jotain muuta? Hän yritti lopettaa sen ajattelun, muttei pystynyt.

Eli siis otan yrtit ja Usvalle 10 kultaista lehteä, ei mitään näin pikalukemisella löytyviä virheitä.

Tähdelle 15, mukavasti tekstiä ja mukavaa kuvailua. Ei virheitä näin pikalukemisella.

Roihuklaani



"Kastaniatassu, herätys!" Toivetuoksu huusi. Hän ajatteli pitää oppilaalleen opetustuokion taisteluun.

"Öm, niin?" Kastaniatassu vastasi.

"Taisteluharjoitus!" Toivetuoksu vastasi.

"Mikset heti sanonut!" oppilas pongahti ylös sammalpediltään. Ulkona oli ihan pimeää, aurinko oli laskenut jo. Hänen oppilaansa tuli nopeasti ulos pesästä, välittämättä sammalhippusista turkissaan.

"Mennään", hän sanoi. Kastaniatassu seurasi häntä virkeänä kuin varpunen. Roihuklaanilaiset harjoittelivat aina niityllä entisessä lammen uomassa. Se oli yleensä kostea ja maa oli siellä melko pehmeää. He kiipesivät alas leiri saarelta ja lähtivät juoksemaan. Hän näki kuinka Kastaniatassu köyristi selkäänsä juostessaan.

"Otetaanko pieni spurtti?" Toivetuoksu kysyi.

"Todellakin!" hänen oppilaansa vastasi.

"Nyt!" hän sanoi ja hyppäsi että saisi vauhtia. Hän pääsi alussa eteen mutta sitten kun hän halusi säästellä voimiaan, hän ei juossut niin kovaa kuin pystyi ja Kastaniatassu pääsi hänen ohitseen. Hänen oppilaansa juoksi kyllä hyvin kovaa ja hän kuuli naaraan suusta ilon älähdyksen kun tuo luuli melkein voittaneensa.*Katsopas tätä!*. Hän kiristi vauhtia ja leiskautti oppilaan ohi. Hän juoksi viimeisten askeleet niin kovaa kuin pääsi. Hän jarrutti kun oli kuopalla ja jäi huohottamaan hetkeksi.

"Olet jo paljon, hhhhhh, nopeampi, hooooooo!" hän huohotti. Hänen oppilaansa näytti ylpeältä itsestään, vaikka tämäkin oli yhtä puhki. He hengähtivät hetken ja hän rupesi sitten puhumaan:

"Okei, aloitetaan sillä että harjoitellaan etutassu raapaisua, se tapahtuu…"


He olivat palanneet leiriin kun Kastaniatassu oli alkanut niiskuttaa. He kävelivät pellolla lihakset kipeinä kovasta treenistä. Hän venytti jalkojaan samalla.


Kun he pääsivät leiriin, Toivetuoksu kuuli parantajan pesästä yskintää. Hän hölkkäsi sinne ja näki Lempituulen hoitamassa Kauristähteä.

"Mikä hänellä on?" Toivetuoksu kysyi.

"Valkoyskä", parantaja vastasi ja päällikkö katsoi tuota turhautuneena.

"Ei minulla mitään ole!" Kauristähti huudahti.

"Niin niin, miksi tulit tänne Toivetuoksu?"

"Kastaniatassu niiskuttaa", hän kertoi.

"Jaahas, pyydä hänet tänne", Lempituuli pyysi. Hän käännähti ympäri ja huudahti Kastaniatassulle joka oli mennyt jo pesäänsä. Kastaniatassu tunki päänsä ulos ja lähti hänen suuntaansa.

"Niin?" Kastaniatassu kysyi ja yskäisi. 

"Mene Lempituulen pesään niin hän hoitaa sinua", hän käski.

"Mutta kun, niisk, en ole sairas, köh köh", Kastaniatassu vastusteli.

"Nyt!" Toivetuoksu sanoi käskevästi ja Kastaniatassu luikahti parantajan pesään.


Lempituuli tarjosi molemmille sairaille sosetta jonka hän oli sekoittanut leskenlehdestä ja kissanmintusta. Molemmat söivät sen vastustellen mutta selvästii pitäen mausta.

"Okei, hyvä. Nyt voitte nukkua!" Lempituuli sanoi ja jäi valvomaan että potilaat lepäsivät.



// Käytetty 1x kissanminttu ja 1x leskenlehti

“Voinko minä enää päästää sinua yksin metsälle, vai harhaileeko huomiosi aina muiden salakuunteluun?” Susihäntä kysyi. Tiiratassu huokaisi.
“Ei minun ollut tarkoitus salakuunnella. Satuin vain paikalle väärään aikaan.” Susihännän ankara katse ei hellittänyt, ja se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tiiratassu laski oravansa nopeasti saaliskasaan ja suuntasi pois leiristä juoksujalkaa.
“Hei! Minne sinä menet?” Susihäntä huusi hänen peräänsä. Mestarin äänet kaikuivat kuitenkin kuuroille korville, sillä Tiiratassu oli ehtinyt jo lähteä kauas. Naaras metsästäisi niin paljon, että Susihäntä ei voisi enää olla hänelle vihainen!

Susihäntä tuijotti oppilaansa perään ärtyneenä. Taas Tiiratassun loputon tiedonhalu oli saattanut nuoren naaraan hankaluuksiin. Noh, kaipa harmaavalkoinen oppilas saisi olla yksin, mutta Susihäntä kyllä käyttäisi aikansa paremmin. Kolli tarkisti moneen kertaan, että ei menisi samaan suuntaan kuin Tiiratassu. Hän oli jo hyvän matkan päässä leiristä, kun hänen kuonoonsa tunki epämiellyttävän pistävää tuoksua. Susihäntä paikansi ketun aivan alapuoleltaan. Harmaa kolli pudottautui matalaksi. Hyvällä tuurilla kettu lähtisi reviiriltä, eikä siitä koituisi ongelmia. Huonolla tuurilla… no, sitä Susihäntä ei halunnut ajatella. Hänen koko huomionsa oli nauliutunut kettuun, ja hän säikähti, kun kuuli kissan raivokkaan äänen. Klaanin varapäällikkö Majavakorva syöksyi ketun kimppuun. Harmaavalkoisella kollilla oli yllätys puolellaan, ja hän sai annettua muutaman ilkeän viillon ketun selkään. Majavakorva tarrautui kynsillään kiinni kettuun. Susihäntä päätti pudottautua auttamaan klaanitoveriaan, ja hän loikkasi kohti kettua. Hänen hyppynsä meni kuitenkin hännänmitan verran ohi, ja hänen nilkkansa naksahti ikävästi. Harmaa kolli kuitenkin kohottautui kolmelle jalalle auttamaan Majavakorvaa, joka oli joutunut ketun alle ja saanut pureman selkäänsä. Hän oli aivan verinen, mutta Susihäntä arveli, että kaikki veri ei ollut hänen omaansa. Susihäntä raapaisi kettua takajalkaan, ja Majavakorva pääsi pystyyn ja viilsi kettua rintaan. Vihollinen jäi selvästi alakynteen, ja Harhaklaanin kollit saivat sen lähtemään käpälämäkeen.

Tiiratassu saapui leiriin punarinta hampaissaan. Naaras laski saaliinsa tuoresaaliskasaan ja alkoi haravoida leiriä katseellaan, Susihäntää etsien. Kollia ei kuitenkaan näkynyt missään. Tiiratassu päätti kysyä emoltaan Hirvimarjalta, jos hän olisi nähnyt Susihäntää.
“Hän ja Majavakorva ovat Kuusamanäädän hellässä hoidossa”, harmaa kilpikonnakuvioinen soturi vastasi. Tiiratassun häntä asettui pystysuoraan alaspäin. Mitä mestarille ja varapäällikölle oli tapahtunut? Hirvimarjan häntä laskeutui Tiiratassun lavoille. “Kettu kävi heidän kimppuunsa metsässä. Kuusamanäätä sanoi, että he kyllä tulevat kuntoon, heillä on vain vähän vammoja, eivätkä ne ole vakavia.” Tiiratassu sulki silmänsä ja painautui emoaan vasten.

Kuusamanäätä makasi silmät auki sammalpedillään leirin alapuolella. Susihäntä oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja Majavakorva haavoittanut selkänsä, joten kolli oli päättänyt jättää haavoittuneet varapesään. Hän oli tilkinnyt haavat hämähäkinseitillä ja antanut molemmille unikonsiemenet, ja nyt kollit nukkuivat rauhassa. He parantuisivat ennen pitkää. Kuusamanäätä sulki silmänsä väsyneenä ja vaipui levottomaan uneen.

(Kuusamanäätä antoi Susihännälle ja Majavakorvalle yhden hämähäkinseitin ja kaksi unikonsiementä haavojen parantamiseen)

21 kultaista lehteä Liekille. Kivan pitunen tarina ja en näin pikalukemisella löytäny virheitä. Voin ainakin Roihuklaanilla jatkaa tost rajalt.

Yrttikäpälä

”Ai! Sattuu!” Hämytassu vinkaisi ja kiskoi käpälänsä irti otteestani. Oppilas pomppi ympäri pesää kolmella jalalla ja kiljui.
”Tiedän, että se sattuu, mutten saa piikkiä irti, jos hypit noin”, yritin selittää oppilaalle, mutta tämä ei kuunnellut vaan jatkoi valittamista.
”Se käy NIIN kipeää!”
”Tiedän”, tokaisin rauhallisesti, mutta kärsivällisyyteni alkoi jo pettää. Pitäisikö minun muka oikeasti pyytää Pääskysiipi tänne pitämään oppilasta paikoillaan?
”No niin, hengitä rauhallisesti ja pysy hetki paikoillasi, niin kiskaisen sen piikin irti”, ohjeistin Hämytassua, vaikka en ollut varma, kuuliko kolli edes minua. Tämä kuitenkin pysähtyi, ja nappasin hänen tassunsa käpälieni väliin. Nuolin piikkiä vimmatusti, ja lopulta sain sen kiskaistuksi irti. Hämytassu hyppäsi taaksepäin silmät ammollaan. Sylkäisin piikin maahan, se oli todellakin valtava!
”Näytäpä sitä tassua vielä”, käskin harmaata oppilasta ja tämä ojensi tassuaan minua kohti. Katselin piikin jättämää haavaa hetken ja tulin siihen tulokseen, ettei kehäkukkaa tarvittaisi. Hyvä niin, sillä yrtit alkoivat olla melko lopussa eikä lisää meinannut näin lehtikatona löytyä.
”Siihen ei satu enää”, Hämytassu väitti ja kiskaisi käpälänsä irti. Kuitenkin, kun käpälä osui maahan, kolli värähti. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta Pääskysiipi kurkisti varovaisesti pesän oviaukosta sisälle.
”Voiko Hämytassu tulla minun ja Pihlajatähden mukaan partioon?” naaras kysyi.
”Joo!” Hämytassu hihkaisi ja hyppeli Pääskysiiven luo tassuaan aristaen.
”Ei voi”, korjasin, vaikka minua harmittikin tuottaa nuorelle kollille pettymys. ”Hänen pitää antaa haavan parantua ainakin tämä päivä, ettei se tulehdu.” Pääskysiipi kohautti lapojaan.
”Menen sitten Pihlajatähden kanssa kaksin”, hän tokaisi ja asteli pois pesän suuaukolta. Hämytassu mulkaisi minua.
”Joudun olemaan leirissä koko päivän! Minulla tulee olemaan aivan hirvittävän tylsää, kun olen täällä jumissa niin kuin joku pikkupentu!”
”Voithan sinä auttaa minua”, ehdotin, mutta se sai kollin nilkuttamaan pois pesästä. Pyöräytin silmiäni. Minä kun olin joskus kuvitellut, että Hämytassusta voisi tulla parantajaoppilaani!

Pihlajatähti

Lähdin leiristä yhdessä Pääskysiiven kanssa, ja suuntasimme kohti kosteikkoaluetta. Reviiri vaikutti rauhalliselta, ja käpälämme narskuivat lumessa. Aurinkohuippu oli jo mennyt, mutta itse aurinkoa ei erottanut sankan pilvipeitteen takaa. Kohta alkaisi sataa lunta, ja paljon. Kiirehdin hieman askeleitani, ja Pääskysiipikin kiihdytti vauhtiaan perässäni.
”Miten Hämytassun koulutus sujuu?” utelin naaraalta, kun en keksinyt muutakaan puhuttavaa.
”Erittäin hyvin”, Pääskysiipi vastasi. ”Hän on innokas ja oppii nopeasti, etenkin lintujen saalistuksessa hän pärjää todella hyvin! Kun ajattelee, että hän on ollut koulutuksessa vasta kaksi kuuta, hän on todella taitava ikäisekseen!” Kehräsin kuullessani naaraan kehut oppilaastaan. Klaanimme oli pieni, ja tarvitsimme kipeästi lisää taitavia sotureita. Muistelin, kuinka tulva oli tuhonnut koko entisen Viimaklaanin, ja vain muutama kissa oli jäänyt jäljelle. Hämytassun emo ja sisaruksetkin olivat kuolleet; kolli oli selvinnyt tilanteesta hyvin, ja nykyään hän pursui elämäniloa. *Hyvä niin*, ajattelin.
”Pihlajatähti!” Havahduin mietteistäni kuullessani Pääskysiiven huudahduksen. ”Täällä on joidenkin muiden kissojen hajua!”
”Miten ihmeessä?” kiirehdin Pääskysiiven luo, ja totta tosiaan, maassa erottui tuore kissan tuoksu. Useamman kissan.
”He eivät ole käyneet reviirimme sisäpuolella”, tokaisin Pääskysiivelle. Naaras nyökkäsi.
”Mutta saattavat käydä, jos tulevat takaisin”, hän maukui hermostuneena. ”Entä jos he löytävät leirimme?”
”En usko, että siitä on pelkoa”, vastasin ja mietin suojaisaa leiriämme. Pitäisi olla melkoisen taitava jäljittäjä, jotta paikantaisi sen sijaintipaikan edes suurin piirtein.
”No, olet oikeassa”, Pääskysiipi myönsi ja rentoutui. Vilkaisin naarasta epävarmasti. Hajut olivat tuoreita, pitäisikö meidän jatkaa partiota vai katsoa, tulisiko kissa takaisin?

// Haluuko joku klaani jatkaa? :3 jos ei, niin kirjotan vaan että noi menee leiriin
// Ja toivottavasti tää tulee oikeeseen paikkaan, en oo ennen käyttäny forumotionia

Usvalle molemmista tarinoista yhteensä 37 kultaista lehteä. Ei näin pikalukemisella virheitä.

Tähdelle tarinasta 19 kultaista lehteä ja tosi hyvää kuvailua. Ei näin pikalukemisella löytynyt virheitä. Tosi kiva ku sä jaksat kirjottaa tolleen kunnolla ku ite kirjottaa tosi lyhyitä tarinoita jos ei ees oo kunnol kuvailua.

Roihuklaani




Kastaniatassu pomppasi ylös ilman syytä. Hän vain heräsi ja lähti sitten heti ulos pesästä. Oppilaiden pesässä oli melko yksinäistä. Hän oli ainoa oppilas, ja soturit eivät olleet hauskaa seuraa. Hän halusi lähteä itsekseen metsästämään. Hän livahti leiristä hiljaa. Eilen he olivat saaneet vain hiiren, oravan ja varpusen. Tuoresaaliskasa oli siis taas tyhjä joten hän halusi saalistaa paljon. Hän rupesi haistelemaan kun oli pellolla ja huomasi myyrän hajun.*Pidä varasi myyrä!*. Hän lähti nenä maassa eteenpäin ja jäätyneet ruohonkorret kutittivat hänen nenäänsä. Pian hän näki myyrän yrittämässä päästä pesälleen ja tämän nenä värähti. Pesässä oli lisää myyriä. Hän rupesi vaanimaan ulkona olevaa myyrää ja loikkasi pian. Hän laskeutui hyvin ja viilsi nopeasti myyrän kurkun auki. Sitten hän koukkasi käpälällään muut kaksi varmaan viime hiirenkorvana syntynyttä melkein täysikasvuista myyrää ja kynsi molemmat samaan aikaan hengiltä. Hän värisytti viiksiään ylpeänä ja kaivoi sitten jäiseen maahan kuopan saalleillensa. Sitten hän jatkoi matkaa kohti hajumerkkirajaa ja haisteli. Kun hän oli päässyt aivan rajan viereen hän ei voinut vastustaa uteliaisuutta ja astui sen yli. Hän lähti hiippailemaan ja huomasi tuoreen hajun. Hän lähti seuraamaan hajua ja huomasi pian kolme kissaa. Hän seurasi heitä hiljaa ja kuunteli samalla tarkasti.

"Klaanille pitää viedä enemmän syötävää, emmehän me voi palata leiriin vain tuo mukanamme!", hän kuuli. *Hetkonen, eikö tuo tarkoita että he ovat klaani?*.

"Hei, mitä sinä teet täällä?" joku heistä huomasi hänet. *Ups, kannattaa juosta.*. Onneksi roihuklaanilaiset olivat nopeita lyhyillä matkoilla. Hän käännähti nopeasti ja lähti juoksemaan hyvin nopeaa. Kastaniatassu kiristi askeliaan ja pidesi niitä. Hän tunsi tyydytystä koska tiesi takaa-ajajien jäävän jälkeen. Hän haistoi rajan ja kiri sen yli. Hän liukui pysähdyksiin rajan toisella puolen. Hän kääntyi ja nosti päätään ylemmäs tarkoituksena ärsyttää noita kissoja. Kun hän huomasi että kukaan ei ollut vielä saapunut rajalla hän tuhahti ja lähti sitten pois. Ajatukset toisesta klaanista virtasivat Kastaniatassun mielessä. *En kerro tästä vielä kenellekkään, muuten he tietevät että kävin rajan ulkopuolella*. Hän jatkoi sitten saalistusta. 


Hän palasi auringonhuipun aikaa leiriin mukanaan kolme myyrää ja kaksi hiirtä. Hyvä saalis lehtikadolle. Yksi myyrä riittää hyvin kahdelle kissalle joten saaliista jää yli huomiselle. Hän jätti saaliit tuoresaaliskasaan ja otti siitä itselleen yhden hiiren.*Tämän minä ansaisten!*. Hän söi hiiren hyvällä ruokahalulla ja lipui sitten huuliaan.

"Hyvä saalis", hänen mestarinsa kävi kehumassa häntä.

"Kiitos, ajattelin nukkua nyt", hän vastasi.

"Tietenkin!Herätän sinut illalla taisteluharjoituksiin", Toivetuoksu jatkoi. Hän nyökkäsi. Hän käveli sitten oppilaitten pesään ja käpertyi makuusialleen. Hän laski häntänsä nenänsä päälle ja nukahti melkein heti.

Tiiratassun jalat laskeutuivat sulavasti oksalle. Orava ei ollut vielä huomannut häntä, naaras pysyi aivan hiljaa tuulen alapuolella. Orava oli nuori yksilö, josta saisi kyllä syötävää, varsinkin lehtikadon nälkäinen klaani. Se nakersi käpyä erittäin keskittyneesti. Tiiratassu loikkasi vielä yhden oksan ylemmäs. Hän erehtyi vilkaisemaan alas. Naaras oli niin korkealla, että hädin tuskin erotti maan kamaraa kaukana tassujensa alla. Hän värähti hieman, ja orava huomasi hänet. Tiiratassu oli kuitenkin jo niin lähellä saalista, että kykeni jo melkein maistamaan oravan suussaan, eikä hän enää voisi päästää sitä karkuun. Tiiratassu hyppäsi nopeasti ja valmistautumatta, ja hyppy meni hiirenmitan verran ohi. Naaras ojensi etutassuaan panikoiden, ja raapaisi oravaa. Se ei kuitenkaan kuollut, ja hän joutui vielä puraisemaan sen niskan poikki. Kiitos Tähtiklaanille, naaras ajatteli. Tuore oravanliha tuntui erittäin houkuttelevalta, ja Tiiratassu pystyi vain vaivoin estämään itseään maistamasta. Saalis olisi kuitenkin vietävä ensin leiriin ja koko klaani söisi yhdessä. Naaras nappasi oravan suuhunsa ja loikki kevyesti alemmas oksia pitkin. Hän aikoi suunnata suoraan leiriin. Orava oli ehtinyt varoittaa kaiken saaliin täältä aina reviirin rajoille asti, koska Tiiratassu oli antanut sen huomata saalistajan. Hänellä olisi vielä paljon opittavaa, ennen kuin hän olisi valmis soturiksi.

Tiiratassu oli jo lähellä leiriä, kun hän kuuli puhetta aivan läheltä. Naaras ei voinut vastustaa kiusausta, vaan hän seurasi ääntä. Hän haistoi lähellä Katajatähden ja Kuusamanäädän tuoreita tuoksuja. Päälliköllä ja parantajalla olisi varmasti jotain tärkeää puhuttavaa. Jos Tiiratassu saisi tietää, hän voisi olla valmis, jos jotain tärkeää tapahtuisi, ja kaikki pitäisivät häntä varmasti tärkeänä. Hän hyppäsi lähemmäs ja asettui kuuntelemaan.
“Ei ole tarkoitus loukata, mutta sinä olet jo vanha. Majavakorvankin pentutarha-ajat ovat jo kaukana. Minulla on aavistukseni. Jos Majavakorvasta tulee päällikkö, Harhaklaani ajautuu varjoihin.” Kuusamanäädän matala ääni oli huolestunut. Kollin raidallinen häntä nyki hermostuneesti.
“Mitä sitten tahdot minun tekevän?” Katajatähden arvokas, vähän käytetty ääni melkein sai Tiiratassun paljastamaan itsensä. Päällikön äänessä oli jotain, joka sai jokaisen kokemaan olonsa hänen alaisekseen.
“Sanoisin, että sinun pitäisi nimittää seuraavaksi nuori varapäällikkö, joka johdattaisi Harhaklaanin vakaaseen tulevaisuuteen”, Kuusamanäätä kuiskasi.
“Onko Tähtiklaani puhunut sinulle?”
“Ei pitkään aikaan. Minulla on vain aavistuksia.” Tiiratassu hätkähti, kun hän tunsi hännän hipaisevan selkäänsä.
“Mitäs neiti salakuuntelija?” Susihäntä kysyi hiljaa. Häpeä hiipi naaraan kehon läpi. Mestari oli saanut hänet kiinni, ja mikään ei estäisi kollia kertomasta päällikölle.
“Minä vain… olin metsästämässä ja kävelin ohi… mitäs sinä?” Tiiratassun korvat kääntyivät taakse ja pörhistynyt häntä viisti oksia. Susihännän vihreät silmät tuijottivat oppilasta pistävästi.
“Oppilaat ovat oppilaita. Sentäs sait jotain kiinni. Palataan leiriin”, Susihäntä tokaisi. Tiiratassu nyökkäsi pienesti. Harmaavalkoinen oppilas seurasi mestariaan leiriin yrittäen pitää päätään pystyssä, kuin mitään ei olisi käynyt.

Roihuklaani 





"Saapukoon jokainen kivelle tai puuhun kiipeämään onnistuva suurkannolle klaanikokoukseen!" Kauristähti huudahti. Klaanin parantaja Lempituuli pisti päänsä pesästään hiukan turhautuneena. *Mitäs nyt taas?* Hän oli ollut järjestelemässä yrttejä, joita hänellä oli kyllä todella vähän. Huono juttu jos jotain tapahtuisi. Hän kuunteli pesän ulosmeno aukolla. Klaanin kissat olivat kokoontuneet kannon ympärille, Kastaniatassu innokkaana kuulemaan uutiset.

"Partiomme löysi tuntemattomien kissojemme hajua oikealta rajalta. Ulkopuolelta, ei rajojemme sisältä", päällikkö kertoi.

"Pyydän siis kissoja olemaan erityisen tarkkana siellä, että saamme heistä lisää tietoa ja jos he ovat aggressiivisia, voimme torjua heidät", Kauristähti jatkoi.

"Ei muuta", päällikkö sanoi vielä, ja kissat jakaantuivat tekemään omiaan. Viime saalistuksen jäljiltä hiiri, joka oli hänelle tarkoitettu. Lempituuli kävi hakemassa hiiren ja kuuli samalla kun Kastaniatassu pälisi mestarilleen aavistuksiaan siitä mitä vieraat kissat aikoisivat tehdä. Hän käveli hiiren kanssa melko leirin reunalle, lähelle sotureitten pesää. Pentutarha oli melko lähellä sotureiden pesää mutta se oli tyhjillään. Lempituuli näykki hiirtä. Pian varapäällikkö Viljakuu huomasi tuoresaaliskasan tyhjyyden ja lähetti matkaan partion. Itse päällikkö, Kastaniatassu ja Toivetuuli. Hän söi hiiren loppuun ja meni sitten pesäänsä. Hän alkoi luetella aikansa kuluksi yrttejä ja niiden määrää. Hänen varastoissaan oli viisi käpälällistä hämähäkinseittiä, kolme kehäkukkaa, yksi kissanminttu jossa oli kolme lehteä siitä riittäisi noin yhden kissan viheryskän helpottamiseen tai keltayskän parantamiseen, kolme unikonmarjaa ja kaksi leskenlehteä. Säälittävät varastot, ja näin lehtikatona yrttejä oli vaikea saada. Hän päätti käydä nukkumaan.


"Lempituuli, Lempituuli!" Kastaniatassun huuto keskeytti hänen unensa.

"Niin?" Lempituuli kompuroi pystyyn. Ei kai kukaan saanut haavoja tai tauteja, ei hänellä ollut tarpeeksi yrttejä. Tai entä jos toiset kissat olivat käyneet heidän kimppuunsa!

"Sain piikin tassuun, sattuu!" Kastaniatassu valitti.

"Huh vain piikki", hän totesi.

"Se sattuu!" Kastaniatassu huudahti.

"Juu juu, näytäppä sitä tassua", hän sanoi. Kastaniatassu nosti tassusa Lempituulen eteen. 

"Tämä voi vähän nipistää", hän varoitti. Kastaniatassu vingahti pelokkaana. Hän rupesi nuolemaan piikkiä enemmän esiin, ja kun se oli tarpeeksi koholla tassussa, hän nykäisi sen irti. Oppilas parahti mutta asetti käpälän varovasti pian maahan.

"Ei satu enään!" Kastaniatassu huudahti ja pyrähti heti ulos pesästä.

"Ole hyvä vain!" Lempituuli yritti huutaa perään, mutta oppilas ei kuullut. *Nykynuoret*

Usvalle 12 kultaista lehteä, en löytäny ainakaan näin pikalukemisella(taas kerran) virheitä.

Roihuklaani




Hämypilvi heräsi Toivetuoksun hännän huiskintaan naamallaan. Hän tuhahti ja yritti nukahtaa uudestaan. Hän ei kuitenkaan saanut enään unta, osasyy oli se että hänellä oli kamala nälkä. Ehkä hän voisi lähteä Viljakuun kanssa partioon ja saalistaa samalla klaanille. Hän nousi ja käveli Viljakuun makuusijan vierelle ja tökkäisi varapäällikköä.

"Öhmn… Niin?" Viljakuu sanoi.

"Mennään partioon ja saalistetaan siinä samassa", hän vastasi nopeasti.

"Mikäs siinä, mennään", Viljakuu vastasi. Hän odotti kun Viljakuu nousi ja he lähtivät sitten partioon. He kiersivät rajat ja olivat saalistaneet jo jonkun verran, Viljakuu oli saanut myyrän ja päästäisen ja Hämypilvi kaksi hiirtä. He saapuivat vasemmalle rajalle ja haistoivat jotain outoa.

"Kissoja, monta kissaa", Viljakuu sanoi. Hämypilvi nyökkäsi.

"Eivät ole tulleet kumminkaan rajan yli, joten emme voi tehdä mitään", hän jatkoi. Niinpä he jatkoivat matkaa. Kesken kaiken hän haistoi varpusen. Se oli erään pienen puu alueen keskellä olevassa puussa. Hämypilvi hiipi, ja loikkasi sitten hiirenhiljaa puuhun. Niin kuin kaikki roihuklaanilaiset, hän osasi vaania hiljaa puissakin. Hän jatkoi matkaa kohti oksaa jolla lintu istui. Kun hän oli tarpeeksi lähellä hän ponnisti ja lensi isossa kaaressa oksalle ja lintu ehti väin yrittää nousta ennen kuin Hämypilvi lukitsi sen kynsiinsä ja näykkäisi niskasta tappaakseen. Hän tuli alas puusta ja viittoi hännällään, koska hänellä oli suu täynnä varpusta, että Viljakuu hakisi saaliinsa ja lähti itsekkin omiensa perään. 


Kun he olivat leirissä ja laskeneet tuoresaaliskasaan  saaliinsa Hämypilvi otti myyrän suuhunsa ja hölkötti päällikön pesälle.

"Kauristähti?" Hämypilvi huhuili.

"Niin?"

"Toin myyrän, ja minulla on asiaa", hän vastasi. Kauristähti nyökkäsi.

"Kun olimme partiossa haistoimme rajalla muita kissoja, ne eivät kumminkaan ole tulleet rajan yli", hän kertoi.

"Selvä", Kauristähti sanoi.

"Häh, etkö ole huolissasi?" Hämypilvi kysyi.

"Vain jos ne tulevat rajan yli"

Usvalle 17 Kultaista lehteä. En näin pikalukemiselta huomannu hirveesti virheitä.

Roihuklaani



Kauristähti heräsi kirkkaaseen auringon valoon joka paistoi sisään puun rungossa olevasta kolosta. Roihuklaanin päällikkö nousi ja venytteli. Hän asteli ulos Roihuklaani leiriin, jossa ei ollut vielä ketään muuta. Kauristähti oli vasta vähän aikaa sitten perustanut Roihuklaanin hänen entisen kotiklaaninsa rippeistä. Tuliklaani oli tuhoutunut reviirin palaessa, ja moni kissa oli kuollut matkalla. Enään hän, Viljakuu ja Kastaniatassu olivat hengissä Tuliklaanin tuhosta. Kauristähti oli valittu heistä kolmesta päälliköksi, koska silloinen Kaurisviima oli ollut varapäällikkö. He olivat yhdessä etsineet lisää jäseniä ja nyt heitä oli kuusi. Kauristähti oli ehtinyt hetken surkutella tyhjää tuoresaaliskasaa ennen kuin huomasi että hiekanvärinen Toivetuoksu oli tullut ulos sotureiden pesästä.

"Tänään on hyvä sää", Toivetuoksu sanoi tullessaan lähemmäs Kauristähteä.

"Mutta silti lehtikato ja liiän vähän riistaa, veisitkö Kastaniatassun tänään metsälle saalistamaan?" Kauristähti kysyi.

"Selvä!" Toivetuoksu vastasi. Tämä lähti kävelemään kohti oppilaiden pesää.


"Kastaniatassu!" Kastaniatassu heräsi huutoon. Hän pompahti pystyyn innokkaana ja kysyi:

"Niin?"

"Mennään metsästämään!" hänen mestarinsa sanoi."Klaanilla ei ole yhtään ruokaa!" tämä jatkoi. Hän käveli nopeasti ulos oppilaiden pesästä mestarinsa vierelle. He lähtivät leiristä. Kun he olivat päässeet ulos, he joutuivat melkein heti kiipeämään jyrkää kalliota alas.

"Saalistetaan tänään vain niityllä", hänen mestarinsa sanoi. Kastaniatassu ryntäsi heti niitylle ja pysähtyi hetkeksi haistelemaan. *Koira, mutta vanha haju, Kani!* Hän huomasi. Hän lähti seuraamaan hajua. Haju voimistui hiljalleen ja pian Kastaniatassu saattoi erottaa kanin valkean hahmon. Roihuklaanilaiset eivät olleet kauhean nopeita mutta kyllä he silti pystyivät lyhyellä matkalla saada kanin kiinni. Hän hiipi niin lähelle kania kuin pystyi ja tuo oli vain keskittynyt syömiseen joten se ei huomannut mitään. Kastaniatassu vaani vielä hiukan lähemmäs ja loikkasi sitten. Kanilla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta. Hän puri kania niskaan nopeasti ja se valahti veltoksi hänen hampaissaan. Näin pulskat kanit olivat harvinaisia lehtikatona joten Kastaniatassu oli ylpeä itsestään. Hän otti kanin hampaisiinsa ja etsi mestarinsa että he voisivat palata leiriin. Tämä oli saanut yhden  laihan päästäisen ja peltohiiren. He lähtivät kohti leiriä.


Lempituuli oli ollut järjestelemässä yrttejä, joita hänellä oli aika vähän eikä enenpää saatu ennen viherlehteä, kun kuuli metsästäjien palaavan. Heillä oli melko hyvä saalis, pulska kani, hiiri ja päästäinen, siitä riittäisi vähän jokiselle näin pienessä klaanissa. Hän tassutteli heti tuoresaaliskasalle ja valitsi päästäisen. Se ei ollut hirveän hyvää mutta kyllä sillä nälkä lähtisi. Hän siirtyi lähelle puunrunkoa syömään ja seurasi kuinka Hämypilvi, Kauristähti, Toivetuoksu ja Viljakuu kaikki jakoivat kanin. Kastaniatassu oli ottanut hiiren

Tänne kirjotatte siis tarinat vastaamalla tähän viestiin. Saatan vielä muuttaa tarinoimis tapaa mut nykyään se on tämmönen.